Lapsuuden unelmia

Piirtäjä ei ainakaan oppinut "rahan arvoa" kun hitusen tienasi. Päinvastoin...

Miksi piirrustustaidoton ja mielikuvitukseton henkilö pitää blogia otuksesta, joka ei pysty liikkumaan ja on muutenki aika tylsä?
-Oli jännää...

Piirtäjä ei ainakaan oppinut "rahan arvoa" kun hitusen tienasi. Päinvastoin...

Toimiiko muuten teidän blogeissa toi tilasto hommeli? Ihan näin mielenkiinnosta kysyn...
Jahas, en ole taas pitkään aikaan päivittänyt, mutta minulla on erittäin hyviä (teko)syitä. Ensinnäkin kiire. Lukion toinen vuosi on huomattavasti ensimmäistä rankempi ja minulla on edelleen miljoona rästityötä tekemättä.
Toiseksi tämä. Tein tuon videon yhteen kilpailuun, mutta olen aika pettynyt tulokseen. Ilmoittelen, jos tulee menestystä (joka on hyvin epätodennäköistä). Kyllä niitä sarjakuviakin pyrin tänne tulevaisuudessa päivittelemään, kun vaan ehdin/jaksan/viitsin.

Eli siis suomeksi: Blogini on on lisätty linkkilistaan kata-chanin blogiin :')
Blogini on ollut viime aikoina kuollut, kuten joku on ehkä saattanutkin huomata (vaikka eihän tätä blogia kukaan taida lukea....) Syy ei kuitenkaan ole piirtäjän laiskuudesta, mitä ensimmäisenä voisi olettaa. Tosiasiassa olen ollut viime aikoina väsynyt fyysisesti, ja ennen kaikkea, henkisesti. Noin kuukausi sitten yksi minulle rakkaista ihmisistä poistui luotani ikuisiksi ajoiksi. Nyt mieleni on hieman kevennyt, mutta koskaan ei tule kaikki olemaan niin kuin ennen. Elän nyt henkilökohtaisten muutosten aikaa.
Jos jostain syystä olet erehtynyt lukemaan blogiani, lupaan että piakkoin alkaa taas ilmestyä uusia strippejä. Ja jos luet ensimmäistä kertaa, ole hyvä ja selaa vanhoja sarjakuvablogimerkintöjäni. Ja jos sinulla on jotain parannusehdotuksia, kysyttävää tai sanottavaa, pistä toki kommentti. Papuhiiri kiittää ja kumartaa.